Älypuhelimemme syntyvät ja yhä useammin myös kuolevat kehitysmaissa. Eettisen kaupan puolesta julkaisi keskiviikkona selvityksen suomalaisen elektroniikkaromun kuljettamisesta kehitysmaihin. Kirjoitin aiheesta global.finland.fi:ssä. Elektroniikkaromun käsittely aiheuttaa merkittäviä ympäristö- ja terveyshaittoja kehitysmaissa.
Mutta älypuhelimen syntykin on ongelmallinen. Älypuhelimissa, kuten muissakin tietoteknisissä laitteissa, tarvitaan pieniä määriä kolmea arvokasta metallia: koltaania, tinaa ja volframia. Ilman niitä laitteita on mahdotonta valmistaa. Suurimmat tunnetut koltaanivarat sijaitsevat Kongon demokraattisessa tasavallassa, joka ei nimestään huolimatta ole kovin demokraattinen. Metalliesiintymät sijaitsevat levottomilla Kongon ja Ruandan raja-alueilla. Kongossa on sanottu olevan meneillään sisällissota tai jopa Afrikan maailmansota. Joka tapauksessa Kongo kärsii vuosikymmeniä jatkuneesta väkivallan kierteestä. Raja-alueet ovat täynnä aseistettuja joukkoja, jotka syyllistyvät paikallisten ihmisten kaappauksiin ja raiskauksiin. Aseelliset joukot rahoittavat toimintansa valtaosin kaivoksista saatavilla tuloilla. Metalleja myös louhitaan äärimmäisissä olosuhteissa. Kaivostyöläiset kaivavat metalleja käsin ilman suojavälineitä. Heillä ei ole työoikeuksia ja heidän palkkansa ovat minimaalisia.
Viime vuosina suuret elektroniikkavalmistajat Nokia mukaanlukien ovat ryhtyneet toimiin raaka-aineidensa hankintaketjujen valvomiseksi järjestöjen sitkeän kampanjoinnin vuoksi. Kongoon on kehitetty muun muassa sertifikaattijärjestelmiä, joiden avulla metallien alkuperää on mahdollista jäljittää ja valvoa. Toistaiseksi toiminta on marginaalista, mutta se antaa toivoa siitä, että metalleja on mahdollista valvoa jopa Kongon kaltaisessa heikossa valtiossa. Toistaiseksi vakavin yritys valvoa raaka-aineiden kansainvälistä kauppaa on timantteja koskeva Kimberleyn prosessi. Vaikka prosessissa on omat puutteensa, se on tarjonnut uskottavan välineen valvoa veritimanttien kauppaa. Vaikka Kimberleytä ei sellaisenaan voi soveltaa muihin raaka-aineisiin, prosessi osoittaa sen, että myös raaka-ainekauppaa on mahdollista valvoa.
Toistaiseksi emme voi valita kaupassa reilun kaupan älypuhelinta. Länsimaisella, satoja euroja puhelimeensa sijoittavalla kuluttajalla olisi kuitenkin varaa maksaa lisähintaa eettisesti tuotetusta puhelimesta, jonka raaka-aineet eivät ole tuottaneet kärsimystä ihmisille tai ympäristölle.
