maanantai 7. tammikuuta 2013

Kehitysministerillä on todellista valtaa

Suomessa kehitysministerin salkkua pidetään yleisesti hyvin kevyenä salkkuna. Näkökulma jättää alleen seikan, että kehitysministerillä on todellista valtaa kehitysyhteistyön kentällä. Tämä nähtiin edellisen kehitysministerin Paavo Väyrysen (kesk.) aikana.

Suomessa kehitysyhteistyöstä laaditaan kehityspoliittinen toimenpideohjelma, joka määrittelee Suomen kehitysyhteistyön päälinjat, painotukset ja tavoitteiden toteuttamisen. Perinteisesti Suomi on korostanut ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä. Väyrynen halusi jättää toimenpideohjelmaan sormenjälkensä ja muutti linjaa reilusti. Hän korosti ohjelmassaan Suomen ympäristöosaamista erityisesti vesi- ja metsäkysymyksissä. Ympäristö nousi kaiken kehitysyhteistyön leikkaavaksi periaatteeksi. Painotus suosi erityisesti suomalaisia ympäristöalan yrityksiä ja asiantuntijoita. Linjamuutoksesta ei käyty juuri julkista keskustelua Suomessa, vaikka kehitysyhteistyökentällä muutos aiheutti kuohuntaa. Nykyinen kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) palautti Suomen kehitysyhteistyön pääpainopisteiksi köyhyyden poistamisen ja ihmisoikeudet.

Vaikka kehitysyhteistyössä korostetaan jatkuvuutta, kehityspolitiikassa on mahdollista muuttaa radikaalistikin Suomen painotuksia. Väyrynen pystyi viemään muutokset läpi ilman julkista keskustelua. Myös Hautalan linjanpalautus tapahtui hiljaisuudessa. Millä muulla politiikan alalla vastaava on mahdollista? Kehitysyhteistyön kannalta ei ole samantekevää, kuka kehitysministerin paikalla istuu ja millaisia politiikkaa hän haluaa tehdä. Kehitysministeri voi halutessaan vaikuttaa erittäin merkittävästi Suomen kehitysyhteistyöhön.