Suomen menestystarina on syntynyt
metsästä; vahvasta metsäteollisuudesta ja metsäalan osaamisesta.
Lauloihan Ismo Alankokin jo, että Nokian takana on metsä.
Suomalainen metsähallinta perustuu järjestelmälle, jossa metsät
ovat yksityisomistuksessa, mutta niitä hallinnoidaan ja säädellään
julkisesti. Hyvin hoidettu metsä tarkoittaa tuottavaa talousmetsää,
joka avohakataan ja istutetaan säännöllisin väliajoin. Metsät
tuottavat suomalaisomistajille lisätuloja, mutta harvan päätulot
tulevat metsästä. Jokamiehen oikeudet takaavat metsien virkistys-
ja vapaa-ajan käytön. Malli on toiminut Suomessa hyvin, ainakin
taloudellisesta näkökulmasta. Toisaalta esimerkiksi vanhojen
metsien suojelu on jäänyt talousmetsäajattelun alle. Metsä on
joka tapauksessa suomalainen menestystarina, jota on haluttu jakaa
muillekin.
Jo kehitysavun alusta lähtien Suomi on
halunnut keskittyä erityisosaamisalueilleen. Metsä on
ollut tärkeimpiä erityisaloja, jonka osaamista Suomi on halunnut
viedä kehitysmaihin. Ajatus on, että koska
nousu köyhyydestä kukoistukseen on voinut tapahtua suomalaisen mallin avulla Suomessa, se on mahdollista muuallakin. Kymmenien
vuosien metsähankkeiden jälkeen on huomattu, että suomalainen
metsämalli ei ole tuottanut toivottuja tuloksia kehitysmaissa.
Ensimmäinen ongelma syntyy
yleensä maanomistusoloista. Suomessa tiedetään tarkkaan, missä metsät
sijaitsevat, paljonko niitä on ja kenelle ne kuuluvat. Kehitysmaissa maanomistusolot
voivat olla hyvin kaoottiset. Keskitettyjä rekistereitä ei ole
ja maanomistusoikeudet ovat äärimmäisen epäselviä. Maata saattaa
käyttää moni muu kuin se, joka maan paperilla omistaa. Maan ja sitä kautta
metsän omistus on saattanut siirtyä perimätietona suvussa ilman
että päätöksistä on tehty asiakirjoja. Yksityisomistajuuden
käsite voi kehitysmaissa olla hyvin toisenlainen kuin suomalainen
metsänomistajuus.
 |
| Suomi tekee kehitysyhteistyötä metsäsektorilla muun muassa Laosissa. (kuva: Minttu-Maaria Partanen) |
Toinen ongelma on siinä, että toisin
kuin Suomessa, metsät ovat monelle kehitysmaan ihmisille
ensisijainen ja tärkein toimeentulolähde, vaikka he eivät
omistaisikaan sitä virallisesti. Metsä tarjoaa ihmisille
toimeentulon, ruuan, lääkkeet ja kaiken energian valaistuksesta ruuanlaittoon. Vaikka metsän omistaisi joku muu, sadat ihmiset saattavat
olla täysin riippuvaisia metsästä. Niinpä metsän valjastaminen
pelkästään metsäteollisuuden käyttöön aiheuttaa mittavia
sosiaalisia vaikutuksia laajoille ihmisryhmille.
Kolmas ongelma on metsäalaan liittyvä
laaja laiton käyttö, laittomat hakkuut ja korruptio. Metsäala on
kehitysmaissa erityisen herkkää korruptiolle. Metsiä käytetään
laajasti valtion tai virkamiesten lisätulojen hankintaan. Laittomat hakkuut tapahtuvat
usein paikallisviranomaisten hyväksynnällä. Huonojen tieyhteyksien
päässä olevia metsiä on mahdotonta valvoa eikä resursseja siihen
ole. Toisaalta teiden rakentaminen kiihdyttää laittomia hakkuita.
Neljäs ongelma on ideologinen ongelma.
Suomalainen metsäteollisuusajattelu ei juuri huomioi
biodiversiteetin säilyttämistä. Suomalaiset metsät ovat
lajistotyypiltään sangen homogeenisia verrattuna etelän metsiin.
Etelän metsät sisältävät kuivista pusikkomaisista metsistä
sademetsiin ja kaikkeen siltä väliltä. Lajikirjo niin eläinten
kuin kasvienkin kohdalla on aivan toista kuin Suomessa. Mikäli
kehitysavun metsämalli suosii monotonisia talousmetsiä, tämä
merkitsee katastrofaalisia vaikutuksia alueen lajistolle. Vaikka
tehokkailla eukalyptusmetsillä saadaan metsäalaa lisättyä ja
metsätalous nousuun, se köyhdyttää lajistoa.
Vaikka metsähankkeiden tulokset ovat
olleet ristiriitaisia ja toisinaan epäonnistuneita, usko
suomalaiseen metsäosaamiseen kehitysavussa on yhä vahva. Tutkimuksen mukaan metsämalli on toiminut suhteellisen hyvin Vietnamissa ja Balkanin maissa, Afrikassa tulokset ovat olleet köyhiä. Vaikka virheistä on opittu, usko malliin ei huoju. Sen toimivuus pitäisi kuitenkin käydä entistä kriittisemmin läpi.
