Ikävä väestönkasvu on aina jossain muualla

Helsingin Sanomat aloitti tänään mielenkiintoisen juttusarjan väestöpolitiikasta. Väestönkasvukeskustelu on hyvä esimerkki kehityskeskustelun kaksinaismoralismista. Samaan aikaan kun länsimaat ovat  huolestuneita väestön vähenemisestä ja yrittävät lisätä syntyvyyttä, ne ovat perinteisesti nähneet kehitysmaiden väestönkasvun ongelmana. Väestön kasvaminen on ongelma, kun se kasvaa väärässä paikassa vääränlaisilla ihmisillä.

Globaali väestöpolitiikka, tyypillisimmin syntyvyydensäännöstely on kohdistettu aina kaikista heikommassa asemassa oleviin, köyhiin naisiin. Näin on toimittu myös maiden sisällä. Intiassa pakkosterilisoinnit kohdistettiin alimpien kastien naisiin, Kiinassa rikkaat voivat helposti maksaa toisesta lapsesta syntyvät sakot. Onneksi 1970- ja 198-luvun pahimmista pakkotoimista ja väestöpaniikista on päästy eteenpäin. On ymmärretty, että pakolla jaetut ehkäisyvälineet eivät ole tehokasta tai eettistä väestöpolitiikkaa. Perheillä pitää olla mahdollisuudet ja keinot valita lapsiensa määrä, mutta tehokkaimmaksi työkaluksi lapsimäärän säätelyssä on osoittautunut yleinen kehitys. Kun ruokatilanne paranee, köyhyys vähenee ja koulutus- ja työmahdollisuudet paranevat, perheet voivat hankkia sen verran lapsia kuin haluavat. Yleensä tämä tarkoittaa lapsiluvun laskua. Lapsiluku on kääntynyt laskuun suurimmassa osassa maailmaa, nykyisen kasvuvauhdin selittävät aiemmin syntyneet suuret ikäpolvet.

Etiopiassa rokotukset vähentävät lapsikuolleisuutta. (kuva: Minttu-Maaria Partanen)

Länsimaiden paniikki maapallon resurssien riittävyydestä paljastaa hyvin selkeästi keskustelun kaksinaismoralismin. Länsimaiden lapset ovat talouden vetureita ja kestävyysvajeen paikkaajia, kehitysmaiden lapset globaalien resurssien kuluttajia ja tulevaisuuden uhkia. Länsimaissa teollistumisen myötä tapahtunut väestöräjähdys oli normaali seuraus talouskasvusta, kehitysmaissa sama räjähdys on globaalisti ongelmallista. Vähälle jää huomio, että ympäristön kannalta todellinen ekoteko olisi vähentää edelleen länsimaiden lapsilukua, he kun käyttävät moninkertaisesti maapallon resursseja kehitysmaiden lapsiin nähden. En halua vähentää naisten valinnanvapautta länsimaissa tai kehitysmaissa. Kannatan länsimaiden perhepoliittisia toimia. Ne pyrkivät yleensä vahvistamaan naisten mahdollisuuksia sekä synnyttää haluamansa lapsimäärä että työskennellä täysipainoisesti yhteiskunnassa. Länsimaiden pitäisi kuitenkin ottaa todellinen vastuu väestönkasvunsa ja taloutensa aiheuttamista globaaleista ongelmista, kuten ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen riittävyydestä.