Syntinen soija lautasillamme

Jokin aikaa sitten kaverini puuskahti soijalautaseni ääressä: "Eikö tuo ole aika epäeettistä, syödä ulkomaista soijaa? Minä sentään syön suomalaista lihaa." Jouduin ikäväkseni kertomaan, että olemme molemmat syntisiä soijankuluttajia, hän lihansyöjänä jopa minua, kasvissyöjää, enemmän. Suomalaisten sika- ja siipikarjatilojen rehun proteiini perustuu nimittäin täysin soijaan. Vaikka maitotilojen tilanne on hieman parempi, soija vastaa vajaata puolta niidenkin proteiinitarpeesta. Suomalaiset eläimet syövät lähes kaiken Suomeen tuotavan soijan, vähittäiskauppojen osuus määrästä on vain marginaalinen. Suomen omavaraisuusaste rehutuotannon proteiinin suhteen on vain 15 prosenttia. Suomen eläinperäinen maatalous on täysin soijan varassa.

Soija on ongelmallista monelta kannalta. Sen markkinahinta on viime vuodet kohonnut, mikä rasittaa suomalaistilojen kannattavuutta. Suurin tekijä kansainvälisillä soijamarkkinoilla on Kiina. Se esimerkiksi ostaa 90 prosenttia maailman suurimman soijanviejämaan Argentiinan sadosta. Globaalisti suurimmat ongelmat liittyvät kuitenkin soijan mittaviin ympäristövaikutuksiin kehittyvissä maissa. Soijaa tuotetaan eniten Etelä-Amerikassa; Argentiinassa ja Brasiliassa. Kun maailman lihankulutus kasvaa, peltoja ja pampaa pitää raivata entistä enemmän soijalle. Soija onkin suurin yksittäinen syy Amazonian ja Etelä-Amerikan metsäkatoon. Sen ympäristövaikutukset metsänraivauksen ja pitkien kuljetusmatkojen jälkeen nousevat merkittäviksi.

Laosilainen lehmä ei ole soijaa nähnytkään. (kuva: Minttu-Maaria Partanen)

Tein vähän aikaa sitten Nelosen Uutisiin jutun, kuinka sekä Suomessa että Euroopassa etsitään kuumeisesti vaihtoehtoja soijalle. Soija on tähän asti ollut verrattain halpa ja helppo rehun raaka-aine, joten vaihtoehtoisten proteiinien kehitystyö on jätetty täysin retuperälle Euroopassa. Soijan kohoava hinta nostaa kuitenkin painetta löytää vaihtoehtoja. Kotimaisia kasvisperäisiä proteiineja tarvitaan kipeästi. Kerrankin kaikki maatalouden toimijat ovat Suomessa yksimielisiä: suomalaisia proteiineja tarvitaan lisää, mutta niitä ei ole tarjolla tarpeeksi eivätkä ne ole riittävän hyviä. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa tehdään parhaillaan tutkimustyötä kotimaisten proteiinilajikkeiden kehittämiseksi. Yliopisto esimerkiksi jalostaa härkäpapulajiketta, jota siipikarja voisi syödä. Samalla tutkitaan muun muassa sinilupiinin ja muiden palkokasvien käytön mahdollisuuksia sian- ja siipikarjan rehussa.

Kestää vuosia ennen kuin kotimaiset vaihtoehdot pääsevät tutkimuspuolelta kaupalliseen viljelyyn ja rehutuotantoon. Kehitys on kuitenkin oikeansuuntaista. Tutkimuksen lisäksi pitäisi panostaa maatalouspolitiikkaan, jotta kotimaisten vaihtoehtojen viljely olisi kannattavaa ja houkuttelevaa. Sekä minä että suomalaiset porsaat ansaitsemme suomalaisia kasvisproteiineja.