Suomessa pohditaan aika ajoin, onko
7-vuotias liian vanha aloittamaan koulun. Lasten lukemisen
herkkyyskausi osuu yleensä tätä varhaisemmaksi, millä perustellaan
koulun aloittamisen aikaistamista. Olen vieraillut erilaisissa
kouluissa puolenkymmenessä kehitysmaassa. Niissä koulu aloitetaan
yleensä Suomea aikaisemmin, tyypillisimmin 5–6-vuotiaina.
Koululaiset Suomessa ja Laosissa ovat
hyvin erilaisissa tilanteissa kouluun saapuessaan. 7-vuotias
suomalainen on käynyt esikoulun. Hänelle on luettu satuja pienestä
pitäen. Suomalaislapsi on tekstien ympäröimä: kotiin tulee
lehtiä, kaupungilla näkee mainoksia, televisio ja iPad vilisevät
kirjaimia. Lähtökohdat oppimisille on luotu jo kotona.
Laosissa kouluun voi tulla lapsi, joka ei ole koskaan nähnyt kirjaa
ja jolle ei ole ikinä luettu mitään. Hänen kotonaan ei ole yhtään
lehteä tai kirjaa. Kylääkin täplittää vain yksi
valtapuolueen mainos. Lähtökohdat lukemiselle ovat
heikot.
Kehitysmaiden kouluista puuttuu kaikkea. Lukemisen ja ajattelemisen kannalta ongelmallisinta on
kuitenkin kirjojen puuttuminen. Ilman kirjoitettua tekstiä on
mahdotonta opetella lukemaan. Kavereiden kanssa jaettu koulukirja ei
riitä lukemisen tueksi. Vaikka kirjoitin aiemmin siitä, kuinka monet kehitysmaat hyppäävät perinteisten kirjastojen yli, se ei poista
maiden tarvetta tekstille. Koska tietotekniikan ilot ovat kehitysmaiden
kyläkouluissa valovuosien päässä, ne joutuvat keksimään luovia
ratkaisuja. Yksi ratkaisu ovat kevyet korikirjastot, joita on
käytössä esimerkiksi Laosissa. Muutama kori täynnä kirjoja
kiertää luokasta toiseen. Kun kaikki luokassa ovat lukeneet korin
kirjat, luokat vaihtavat koreja päikseen. Korikirjastot ovat hyvä esimerkki
luovista ratkaisuista, joita kehitysmaissa tarvitaan lisää.
Kehityksen ongelmia ei voida ratkaista kerralla, mutta paikallisiin
ongelmiin voidaan löytää paikallisia, halpoja ja helppoja
ratkaisuja.
Aihetta koskeva artikkelini julkaistiin joulukuussa Opettaja-lehdessä.
