Kumipuut ahmivat viljelymaata

Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on kiertänyt Daily Starin uutinen, jonka mukaan suklaa loppuu maailmasta vuoteen 2020 mennessä. Syy on kumipuuviljelmissä, jotka tuottavat kaakaoviljelmiä paremmin, joten viljelijät muuttavat kaakaoviljelmiään kumipuuplantaaseiksi. Uutinen oli siinä mielessä ankka, että kaakao ei maailmasta lopu seitsemässä vuodessa. Tällä hetkellä kaakaon kysyntä toki kasvaa tuotantoa enemmän, mutta kaakaopavut tuskin maailmasta katoavat. Totta uutisessa oli sen sijaan se, että kumipuuviljelmät tosiaan syövät viljelyalaa yhä kiihtyvällä tahdilla.

Luonnonkumia tarvitaan edelleen useisiin tuotteisiin autonrenkaista sairaalakäsineisiin. Alun perin kumipuu kasvoi Etelä-Amerikassa. Kasvi toi vaurautta muun muassa Brasilian syrjäseuduille, kunnes sen siemeniä salakuljetettiin Aasiaan. Kumimarkkinoilla alkoi aasialaisten rynnistys.

Viljelijät haluavat kumipuiden viljelystä lisätuloja. Kuva: Ville Juutilainen

Kaakkois-Aasiassa ei voi matkustaa ilman, että törmää valtaviin kumipuuviljelmiin. Olen tutustunut niihin muun muassa Laosissa ja Kambodzhassa. Esimerkiksi Laosissa suuret lupaukset kumipuiden tuomista rikkauksista paikallisille viljelijöille eivät näytä toteutuvan. Maassa kumipuita viljellään kahdenlaisilla sopimuksilla. Alavammilla mailla ulkomaiset, pääosin kiinalaiset ja vietnamilaiset yritykset vuokraavat valtavia maa-aloja pitkillä, jopa sadan vuoden vuokrasopimuksilla. Maiden menetystä ei kompensoida paikallisille asukkaille. Usein ihmiset pakkosiirretään plantaasien alta pois. Vaikeakulkuisessa Pohjois-Laosissa tyypillisiä ovat puolestaan sopimukset, joissa kiinalaisyritys tarjoaa siemenet ja viljelystarvikkeet ja lupaa ostaa tuotteen. Laosilaiset viljelijät tarjoavat työvoiman ja maan plantaaseille. Pahimmillaan sopimukset ovat johtaneet siihen, että viljelijät velkaantuvat ja menettävät maansa. Sopimukset eivät ole julkisia eikä paikallisilla, usein lukutaidottomilla viljelijöillä ole mahdollisuuksia neuvotella itselleen parempia sopimuksia.

Myös suomalaiset käyttävät Aasiassa tuotettua kumia. Finnwatchin tutkimus tarkasteli Suomessa käytettävien autonrenkaissa ja sairaalakäsineissä käytetyn kumin tuotantoa Malesiassa ja Indonesiassa. Maissa kumipuuviljelyyn liittyy paljon ongelmia, muun muassa alhaisia palkkoja, lapsityövoiman käyttöä, epäselvyyksiä maankäytössä ja ympäristöongelmia. Tutkimuksen lopputulos oli, että harva yritys kertoi, mistä ja millaisista oloista ne raakakuminsa ostavat. Todennäköistä on, että sitä ostettiin alihankkijoilta, joissa vastaavia ongelmia esiintyi.

Luonnonkumin markkinoiden ennakoidaan kasvavan kiihtyvällä vauhdilla lähivuosina. Sitä ruokkivat erityisesti nousevien maiden, Kiinan, Intian ja Brasilian, taloudellinen kasvu. Esimerkiksi Kiinan ja Intian kasvavat automarkkinat imevät luonnonkumia loputtomasti. Kysyntä ei ehkä vie suklaata länsimaisten herkuttelijoiden pöydästä, mutta se uhkaa viedä ruuan köyhien maiden viljelijöiden pöydästä. Kumipuuplantaasit syövät nimenomaan ruuantuotantoon käytettävää maa-alaa ja epäedulliset viljelysopimukset uhkaavat kurjistaa köyhimpien viljelijöiden asemaa edelleen.

Rintojen polttaminen tekee tytöistä sijaiskärsijöitä

Aloitin syyskuun alussa puolen vuoden määräaikaisuuden Plan Suomen verkkotoimittajana. Mutta ei huolta, en aio lobata työnantajani kampanjoita täällä. Blogini keskittyy edelleen aihepitoisesti kehityskysymyksiin. Tämä postaus liippaa kuitenkin nykyistä työnantajaani, sillä viime viikolla jouduin työni ohella perehtymään jälleen yhteen haitalliseen tapaan, jolla tyttöjen elämää vahingoitetaan: rintojen silittämiseen tai tarkemmin ilmaistuna niiden polttamiseen.

Olen aiemmin kirjoittanut artikkelin tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta juttumatkaltani Etiopiaan vuonna 2006. Etiopia kuuluu yhteen ikävimmistä maista, joissa suuri osa tytöistä joutuu läpikäymään silpomisrituaalin edelleen. Maassa toimii kuitenkin lukuisia järjestöjä, jotka työskentelevät sitkeästi tapaa vastaan. Etiopiassa näkemäni järjestöjen videot silpomisista ovat ehkä järkyttävimpiä videoita, joita olen koskaan joutunut katsomaan.

Koulunäytelmiä käytetään hyväksi taistelussa haitallisia tapoja vastaan. Kuva: Minttu-Maaria Partanen

Sukupuolielinten silpominen on tunnetumpi tyttöihin kohdistettu haitallinen tapa kuin rintojen polttaminen, (englanniksi breast ironing). Rintojen polttaminen on käytössä erityisesti Länsi- ja Keski-Afrikassa. Tyttöjen äidit polttavat kuumilla esineillä, kuten kivillä, tytärtensä rintoja, jotta ne eivät kehittyisi. Polttamisen ajatellaan suojelevan tyttöjä raiskauksilta, koska kehittyvät rinnat houkuttelevat miehiä ja saavat heidät ajattelemaan, että tyttö on valmis seksiin. Polttaminen aiheuttaa tytöille pysyviä arpia, rintojen alikehitystä ja myöhemmin imetysongelmia. Se tuottaa tytöille pysyvää kipua. Tapa on yleisin Kamerunissa, mutta sitä esiintyy myös muissa Keski- ja Länsi-Afrikan maissa. On paradoksaalista, että tapa on viime vuosina yleistynyt, koska parantuneen ravinnon takia tytöt kehittyvät aiempaa nuorempina. Yhä useammat tytöt pääsevät myös kouluun, joten äidit pelkäävät heidän joutuvan entistä helpommin raiskausten uhreiksi.

Tapa on jälleen yksi esimerkki ongelmasta, jota yritetään ratkaista väärästä päästä. Äidit ajattelevat suojelevansa tyttöjä vahingoittamalla heitä. Heikoimmassa asemassa olevia on helpompi muuttaa kuin niitä, joiden pitäisi ottaa vastuu teoistaan: miehistä. Haitalliset perinteet, kuten sukupuolielinten silpominen tai rintojen polttaminen, lähtevät ajatuksesta, jossa tytön seksuaalisuus on hänessä oleva haitallinen asia, joka on peitettävä tai poistettava tytön suojelemiseksi. Ajatusmalliin kuuluu kuva miehestä, joka ei halua tai kykene hallitsemaan seksuaalisuuttaan vaan purkaa sen väistämättä tyttöihin. Ajatusmalli paljastaa sen, miksi haitallisia tapoja ei korjata ainoastaan naisiin ja tyttöihin kohdistuvilla toimilla. Tasa-arvotyössä on tärkeintä muuttaa molempien sukupuolten käytöstä ja ajattelumallia.

Kun lukee tarinoita käsittämättömistä tavoista, joita ei edelleenkään ole saatu kitkettyä, on helppo liukua epätoivoon. Uskon kuitenkin vahvasti, että monet asiat parantuvat jatkuvasti sekä kehitysmaissa että länsimaissa. Aina kehitys ei ole nopeaa tai helppoa, mutta jotain kehitystä tapahtuu koko ajan. Ideologiani on kirjattu blogin nimeen. Kehitysmaista löytyy Mezemir Yordanoksen kaltaisia rohkeita tyttöjä, jotka valmiita pistämään itsensä likoon tärkeiden asioiden puolesta. Haluaisin itse olla yhtä rohkea.

Pitäisikö köyhille vain antaa rahaa?

Olen This American Life -podcastin suurfani. Kuuntelin viime viikolla ohjelmaa, jossa käsiteltiin globaalia köyhyysongelmaa rahan antamisen kautta. Yhdysvaltalainen GiveDirectly -järjestö tekee sitä, mikä on ollut pitkään kehitysyhteistyössä tabu: järjestö antaa köyhille Keniassa suoraan rahaa ilman vaatimuksia sen käytöstä. Ajatus on yksinkertainen: jos raha on asia, joka köyhiltä puuttuu, miksemme voisi antaa sitä heille suoraan? Järjestö perustelee toimintaansa monilla syillä. Rahasta suurin osa päätyy perille, koska hankkeiden byrokratia ja henkilöstö eivät syö varoja välistä. Läpinäkyvyys on suurta, koska välikäsiä on vähän. Ideologisesti tärkein on kuitenkin tämä: raha menee suoraan köyhille, jotka tietävät, mitä he oikeasti tarvitsevat. Kukaan länsimaista ei sanele, mitä köyhät tarvitsevat ja miten heidän tulisi elämäänsä elää.

Kehitysyhteistyössä läpinäkyvyys ja tulosten mittaaminen ovat tärkeä osa toiminnan oikeutusta. Ministeriöt ja järjestöt käyttävät valtavasti aikaa ja vaivaa osoittaakseen, että varat käytetään tehokkaasti ja oikeisiin kohteisiin. Ajatus pelkän rahan lähettämisestä suoraan köyhille on mahdoton. Järjestöt ja ministeriö näkevät painajaisia tämänkaltaisista otsikoista: Suomen kehitysavulla tapettiin jopa krokotiileja.

Ideologisesti taustalla väijyy kuitenkin holhoava ajatus: ilman vastiketta köyhät saattavat käyttää rahan väärin tai turhiin asioihin. Ajatuksen taustalla on häivähdys ylemmyyttä: antajat tietävät parhaiten, miten raha pitäisi käyttää tai ainakin heillä on oikeus sanella, mihin sitä ei saa käyttää. Vaikka kehitysyhteistyössä halutaan korostaa kumppanuutta, totuus on, että vastikkeellisuuteen liittyy aina enemmän tai vähemmän antajan valta.

Toinen kysymys suoraan rahan antamisessa on, ovatko länsimaiset lahjoittajat valmiita antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen ilman tietoa sen käyttötarkoituksesta. Yksi syy esimerkiksi eettisten lahjojen suosioon on se, että ihmiset kokevat rahansa menevän hyödylliseen ja konkreettiseen tarkoitukseen, esimerkiksi vuoheen tai ammattiin.

Koulunkäynnin tukeminen parantaa elämää pitkällä tähtäimellä.
Kuva: Minttu-Maaria Partanen

Vaikka olen seurannut kehitysyhteistyötä vuosia, en osaa sanoa, mitä mieltä rahan antamisesta suoraan olen. Pidän ylhäältä-alaspäin-sanelua holhoavana. Toisaalta uskon voimakkaasti esimerkiksi koulutuksen ja tiedon voimaan. Podcastissakin todetaan, että lehmän ja koulutuksen antaminen nostaa kotitalouden tuloja enemmän kuin pelkän lehmän antaminen. Koulutus parantaa ihmisten elämää pitkällä tähtäimellä ja saa esimerkiksi lehmän tuottamaan maitoa paremmin. Kehitysyhteistyö yrittää kuunnella köyhiä yhä enemmän ja antaa heille yhä enemmän valtaa päättää, miten he haluavat elämäänsä parantaa. Silti valta päättää rahankäytöstä pysyy lopulta länsimaissa.

Ajatus pelkän rahan antamisesta on kieltämättä kiehtova: se olisi kuin kehitysyhteistyön perustulo. Vaikka perustulo ei ota Suomessa tuulta alleen eikä kehitysyhteistyössä varmasti siirrytä lähiaikoina pelkän rahan antamiseen, molempia järjestelmiä voi kannattaa ja vastustaa hyvin samantyyppisillä argumenteilla.

Avoin data paljastaa, minne kehitysapua suunnataan

Suomi keskitti viime vuonna kehitysyhteistyön rahoitusta voimakkaasti Itä-Afrikkaan. Asia selviää datajournalismiin erikoistuneen toimittajan Ville Juutilaisen rakentamasta verkkosovelluksesta. Sovelluksesta voi myös katsoa, mitkä sektorit saivat eniten kehitysyhteistyön varoja. Tiedot sovellukseen Juutilainen kokosi ulkoministeriön julkaisemasta Kehitysyhteistyön rahoituskohteet 2012 -raportista. Ulkoministeriö haluaa lisätä avoimen tiedon käyttöä, jotta sen keräämää tietoa voitaisiin hyödyntää yhä enemmän. Sovellus on yksi avaus tähän. Juutilaisen ajatuksia avoimen datan käytöstä voi lukea global.finlandin artikkelista.

Viime vuoden kehitysyhteistyön rahoituskohteiden hieman yli miljardin potista Itä-Afrikan hankkeet saivat yli kolmasosan, noin 360 miljoonaa euroa. Jos lasketaan yhteen kaikki Afrikan ja Lähi-idän saamat kehitysyhteistyöhankkeet, summa vastasi reilusti yli puolta kokonaisrahoituksesta eli noin 560:tä miljoonaa euroa. Etelä- ja Kaakkois-Aasia saivat viime vuonna hieman yli viidesosan apuvaroista, Latinalainen Amerikka vajaan kymmenesosan.

Avoimeen dataan perustuva karttapohjainen sovellus näyttää, minne kehitysapua viime vuonna suunnattiin.

Kymmenestä kalleimmasta hankkeesta kahdeksan suuntautui Itä-Afrikan alueelle. Tansania, Kenia, Etelä-Sudan ja Etiopia saivat kaikki kaksi hanketta kärkikymmenikköön. Vain tuet Vietnamin metsätaloudelle ja Nepalin opetussektorille ylsivät Itä-Afrikan ulkopuolelta kärkihankkeiden joukkoon. Kaikkiaan Suomen kehitysyhteistyökohteiden kirjo on laaja. Erilaisia hankkeita oli viime vuonna lähes 300.

Sovelluksesta käy ilmi, että Suomi painottaa kehitysyhteistyössään voimakkaasti infrastruktuurihankkeita ja erilaisia ympäristöön, kuten metsiin ja vedenkäyttöön, liittyviä hankkeita. Vaikka ihmisoikeudet on nostettu uuden kehityspolitiikan keskiöön, ihmisoikeustyö sai potista vain murto-osan, seitsemän miljoonaa euroa. Myös Suomen painottama naisten ja tyttöjen oikeuksien parantaminen sai ainoastaan yhden sukupuolten tasa-arvoon pelkästään keskittyvän hankkeen. Kehitysyhteistyössä painottuu edelleen insinöörivetoinen työ, vaikka sosiaalisia hankkeita on haluttu infrastruktuurihankkeiden rinnalle jo vuosia. Vaikka Suomi haluaa helliä mielikuvaa itsestään tasa-arvon, koulutuksen ja ihmisoikeuksien mallimaana, kehitysyhteistyön varojen suuntaamisessa nämä teemat eivät nouse kärkeen. Vaikka tasa-arvoasiat mainitaan läpileikkaavana teemana kaikissa kehitysyhteistyöhankkeissa, voi kysyä, kuinka tehokkaasti teema toteutuu muun työn ohessa. Mikäli Suomi todella haluaa olla tasa-arvon edelläkävijä, myös kehitysyhteistyössä pitäisi toteuttaa pelkästään teemaan liittyviä hankkeita.

Miksi valitsen luomubanaanin?

Taloudessamme syödään paljon hedelmiä. Erityisen paljon meillä kuluu banaaneja. Ne ovat oivallisia aamupaloja, välipaloja ja jälkiruokia. Aiemmin valitsin kauppakoriin Reilun kaupan banaaneja, mutta heti kun kauppojen valikoimiin tuli Reilun kaupan luomubanaaneja, aloin ostaa niitä. Miksi?

Banaani on yksi maailman suosituimpia hedelmiä. Valtaosa niistä tuotetaan Latinalaisessa Amerikassa suurplantaaseilla, mutta viljely on laajentunut yhä enemmän myös Afrikkaan. Banaaninviljely on yksi suurimpia ympäristöongelmien aiheuttajia tropiikissa. Suurplantaasit vievät troopikista maata, mutta suurin ongelma ovat viljelyyn käytettävät torjunta- ja tuholaisaineet. Arvioiden mukaan jopa 97 prosenttia kaupallisista banaaneista koostuu yhdestä lajikkeesta, cavendishistä. Kaupallisesti käytetyn banaanin geenivalikoima on äärimmäisen suppea, mikä tekee sen haavoittuvaiseksi tuholaisille. Plantaaseilla joudutaan käyttämään yhä enemmän ja yhä vahvempia torjunta-aineita. Aineita levitetään edelleen lentokoneista, jolloin ne leviävät laajoille alueille. Aineet jäävät vuosikymmeniksi maaperään ja pohjaveteen. Arvioiden mukaan tavallisten banaanien hinnasta jopa kolmasosa kuluu torjunta-aineisiin.

Edes kuoriminen ei pelasta suomalaista kuluttajaa torjunta-aineista, sillä niitä ruiskutetaan kasveihin jo kukinta-aikana, jolloin osa aineista jää banaanin sisään hedelmään. Pari vuotta sitten julkaistun uutisen mukaan suomalaislapset saavatkin eniten torjunta-ainejäämiä ruokavalioonsa juuri banaaneista.

Suurin osa Suomeen tulevista
luomubanaaneista tuotetaan Ecuadorissa.
Kuva: Minttu-Maaria Partanen

On selvää, että laajalla torjunta-aineiden käytöllä on vaikutuksia myös banaaniplantaasien työntekijöille. Yle Areenasta voi vielä katsoa Bananas-dokumentin vuodelta 2008, joka kertoo nicaragualaisten banaanityöläisten nostamasta oikeusjutusta Dole Food Companya vastaan. Yhtiö, silloin vielä Standard Fruit, käytti 1970-luvulla DBCP-kemikaalia banaaniplantaaseilla, mikä aiheutti tuhansien työläisten pysyvän hedelmättömyyden. Vaikka DBCP:tä ei käytetä enää, se säilyy vuosia ympäristössä. Työläisten oikeustaistelu jatkuu edelleen. Vaikka DBCP:tä ei enää käytetä, eivät nykyiset aineet ole vaarattomia. Erityisesti laajat ilmasta tehtävät ruiskutukset altistavat työntekijät kemikaaleille ja aiheuttavat heille terveysongelmia.

On hyvä muistaa, että vaikka Reilulla kaupalla on ympäristövaatimuksia osana järjestelmäänsä, se ei ole ympäristö- tai luomumerkki. Reilun kaupan hedelmissä saa käyttää torjunta-aineita, tosin kaupallista viljelyä rajoitetummin ja valvotummin. Jos haluaa välttää torjunta-aineita ja niiden haittavaikutuksia viljelyalueilla, ainoa tae kemikaalittomuudesta ovat luomubanaanit.

Pöyryn toimet Laosin suurpatohankkeessa saivat valtiovallan siunauksen

Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti tänään, ettei Pöyryn toiminta Laosin Xayaburi-suurpatohankkeessa ole OECD:n yritysvastuuperiaatteiden vastaista. Päätös oli suuri pettymys yritysvastuuta perääville kansalaisjärjestöille, jotka kantelivat Pöyryn toimista ministeriöön ja toivoivat siitä ennakkotapausta vastuullisen yritystoiminnan periaatteista. Finnwatch arvosteli päätöstä tuoreeltaan siitä, että se henkii Suomen hampaatonta yritysvastuupolitiikkaa.

Mistä siis on kyse? Laos on parhaillaan rakentamassa Mekongin pääuomaan suurta Xayaburi-patoa, jonka tuottaman sähkön se aikoo myydä Thaimaahan. Pato on ensimmäinen, joka rakennetaan joen pääuomaan. Sen pelätään avaavan ovet muille pääuoman padoille, jolloin koko Mekongin vesistön tasapaino muuttuisi peruuttamattomasti ja dramaattisesti. Kaakkois-Aasian maat ovat erittäin riippuvaisia Mekongista niin ruuan, energian kuin ihmisten toimeentulon osalta. Siksi toimet Mekongissa vaikuttavat alueen kaikkiin maihin ja köyhien ihmisten elämään. Laos palkkasi Pöyryn tekniseksi neuvonanatajakseen Xayaburi-patohankkeeseen. Pöyry jatkaa patohankkeen teknisenä konsulttina sen rakentamisen loppuun saakka. Pöyry valvoo, että sen ehdottamat tekniset muutokset patoon toteutuvat. Järjestöjen mukaan Laosin hallitus käytti Pöyryn mainetta oikeuttamaan patohankkeen rakentamisen. Aiheesta lisää Yliopisto-lehden artikkelissani.

Tuhansien ihmisten toimeentulo on kiinni Mekongin tulvista Kambodzhassa. Kuva: Minttu-Maaria Partanen

Miksi pato on ongelma? Alajuoksun maat, Vietnam ja Kambodzha, ovat vastustaneet padon rakentamista ja vaatineet ainakin hankkeen lykkäämistä lisäselvitysten ajaksi. Alajuoksun maiden kalatalous ja riisiviljely ovat voimakkaasti riippuvaisia Mekongin tulvapulsseista ja kalojen vapaasta vaelluksesta joessa. Padot muuttavat molempia pysyvästi. Vaelluskalat eivät pääse patojen ohi edes kalaporttien avulla ja rikas sedimentti, joka on mahdollistanut riisinviljelyn ilman lannoitusta, jää makaamaan patojen eteen. Miljoonien ihmisten ruokaturva on vaarassa Mekongin vesitapainon järkkymisen takia. Myös Vietnamin valtava delta-alue uhkaa hukkua meriveteen, mikäli virtaus Mekongissa vähenee. Padoista saatavien voittojen pelätään valuvan eliitille, jolloin köyhimmät ihmiset eivät saisi toimeentulonsa menetyksistä korvauksia. Aiheesta lisää Ympäristö-lehden artikkelissani.

Miten tämä liittyy Suomeen? Asilla on suuri merkitys Suomen kehityspolitiikalle ja kehitysyhteistyövaroille. Kuten Vihreässä Langassa kirjoitin, kehityspolitiikan tavoitteet ja Pöyryn toimet ovat voimakkaassa ristiriidassa keskenään. Samaan aikaan, kun Suomi tukee miljoonilla kehitysyhteistyövaroista alueen maiden neuvottelua vesivarojen kestävästä käytöstä, Pöyryn toimet jyräävät yhteistyön mahdollisuudet. Mekongin jokikomissio, jonka työtä Suomi on tukenut kymmenillä miljoonilla euroilla, on osoittautumassa hampaattomaksi Laosin ja Thaimaan hallitusten ja suuryritysten edessä. Mikäli pääuoman patohankkeet toteutuvat, kehitysyhteistyön varat ja tavoitteet ovat valuneet täysin hukkaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön päätös on merkittävä ennakkotapaus siitä, miten suomalaisten kansainvälisillä markkinoilla toimivien suuryrityksien toimia Suomessa tarkastellaan. Voidaanko niiltä vaatia eettistä ja vastuullista toimintaa ja millä periaatteilla? Ministeriön kanta antaa selkeän signaalin siitä, millaisilla periaatteilla suomalaisyritykset voivat ulkomailla toimia.

Enemmistö vastustaa kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaamista

Tänään uutisoitiin ulkoministeriön teettämästä kyselystä, jonka mukaan kehitysyhteistyön määrärahojen nostamista kannattavien suomalaisten joukko on kasvanut kolmessa vuodessa. Nyt 23 prosenttia vastanneista kannatti määrärahojen nostamista, kun kolme vuotta aiemmin näin sanoi 16 prosenttia. Enemmistö suomalaisista, 62 prosenttia, haluaisi pitää määrärahat ennallaan. Vähemmistö, 13 prosenttia vastaajista, vaatii niiden leikkaamista. Suurin perustelu kehitysyhteistyölle oli vastaajien mielestä se, että rikkailla mailla on velvollisuus auttaa köyhempiä maita.

Tieto kannatuksen lisääntymisestä on yllättävää nykyisessä taloustilanteessa. Yleensä taantuman ja huonon taloustilanteen aikana kehitysyhteistyön leikkaukset saavat kannatusta. On helpompi leikata maantieteellisesti kaukaa kuin lähiympäristöstään. Siksi yleisen kannatuksen lisääntyminen juuri nyt on erityisen merkittävää.

Koulunkäynnin tukeminen antaa lapsille mahdollisuuden myös vapaa-aikaan ja leikkeihin. Kuva: Minttu-Maaria Partanen

Voisi luulla, että suomalaisten kannatus kehitysyhteistyölle näkyisi hallituksen kehitysyhteistyöpolitiikassa. Nyt on vaara, että käy päinvastoin. Kuten aiemmin kirjoitin, hallitus on päättänyt leikata kehitysyhteistyön varoja entisestään. Vaikka poliittisissa puheissa vakuutetaan sitoutumista 0,7 prosentin tavoitteeseen, siitä liu'utaan todellisuudessa yhä kauemmas. Kysely antaa selvän merkin siitä, ettei enemmistö suomalaisista kannata valittua poliittista linjaa. Tämän pitäisi lisätä poliittista painetta leikkausten perumiseen.